Ryhmäliikunnan toimintaohjeet
1. Ryhmäliikuntatunnin pituus on 55 min, ellei toisin mainita. Viisi minuuttia on varattu vaihtoajaksi ja välineiden palauttamiseen paikalleen.
2. Saavuthan ajoissa tunnille. Mikäli poikkeustapauksissa joudut menemään tunnille jo alkulämmittelyn alettua, jääthän takaosaan salia ja haet tarvittavat välineet vasta musiikin ja liikesarjan tauottua.
3. Mene sisään saliin vasta kun edellisen tunnin osallistujat ovat saaneet välineet palautettua paikalleen. Päästä ensin edelliset ulos ja vasta sen jälkeen käynti sisään saliin.
4. Tunnilla käytettävät välineet viedään telineisiin ja paikalleen vasta tunnin loputtua (ellei toisin mainita). Ethän häiritse venyttelyn aikana muita osallistujia viemällä välineitä paikalleen.
5. Jos tiedät, että sinulla on tarve lähteä tunnilta ennen sen loppumista, harjoittelethan salin takaosassa. Voit ilmoittaa siitä myös ohjaajalle etukäteen.
6. Ilmoita ohjaajalle, jos sinulla on rajoitteita tehdä tiettyjä liikkeitä. Ohjaaja mainitsee silloin varmasti sopivat vaihtoehtoliikkeet!
7. Aseta step-lauta B-salissa siten, että laudan oikea kulma on harmaan tarran kohdalla. Näin laudat mahtuvat parhaiten saliin.
8. Elokuusta 2012 alkaen ryhmäliikuntavarausten peruutukset on tehtävä kolme (3) tuntia ennen tunnin alkua. Torikadun Liikuntakeskuksella on oikeus veloittaa peruuttamattomat tunnit asiakkaan 10- tai kk-kortilta. (kolmesta peruuttamaottmasta tunnista 1 kertakäynti tai kuukausikortista 1 pvä). Uuden säännön johdosta jonossa olevien asiakkaiden on mahdollisuus paremmin ehtiä haluamalleen tunnille ja mahdollisista koko tunnin peruutuksista saadaan tieto asiakkaille ajoissa. Toivottavasti muutos auttaa kaikkia pääsemään entistä paremmin haluamilleen tunneille.
